Mitkä aiheuttavat allergioita koiralla?

Monet ympäristötekijät niin koirilla kuin ihmisillä, voivat aiheuttaa allergisia oireita. Monet ruuat voivat sisältää allergiaa aiheuttavia aineita, jotka vaikuttavat haitallisesti koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Merkittävä seikka koiran allergioissa on se, että koira ei osaa suoraan kertoa oireistaan. Usein allergia tunnistetaan vasta silloin kun koira on ehtinyt kärsimään tästä kiusalllisesta oireilusta jo pitkään. Pahimmassa tapauksessa ravintoaineiden imeytyminen suolesta on ehtinyt häiriintmään. Ympäristössä on myös hyvin yleisesti monenlaisia kirppuja ja pölypunkkeja, kuten myös homeita ja siitepölyä (puiden siitepöly, heinien tai kukkien siitepölyt), jotka voivat aiheuttaa koiralle allergista oireilua. Allergiset oireet johtuvat siitä kun koiran immuunivaste reagoi voimakkaasti muutoin harmitonta ainesosaa vastaan. Tämä reaktio voi aiheuttaa koiralle allergista oireilua, kuten kutinaa ja nenän vuotamista.

Huom! Testissä tutkitaan herkistymistä kyseisille aineille. Ne eivät välttämättä indikoi voimakasta allergista reaktiota, eikä testituloksilla voida diagnosoida allergiaa. Testin tarkoituksena on tuoda esille ne potentiaaliset allergian ja herkistymisen aiheuttajat, jotka voivat olla koiran oireiden taustalla. Mikäli koirasi on testituloksen mukaan herkkä jollekkin aineelle, niin varsinainen allergiaan perustuva diagnoosi vaatii tarkempia tutkimuksia.

Allergiatesti sisältää yli 100 allergeenin tutkimuksen

Testitulos jokaista allergeeniä kohtaan on seuraavanlainen:

 

  • Positiivinen kyseiselle allergeenille
  • Negatiivinen kyseiselle allergeenille
  • Lievää reagointia allergeenia kohtaan, mutta ei merkitsevä.

Katso tästä lista allergeenista jotka sisältyvät tähän testiin.

Mitä hyötyä testistä on koiralle?

Yksinkertaisesti allergian testaaminen on helppoa, nopeaa ja hyödyllistä silloin kun halutaan selvittää mikä aiheuttaa koiralle allergisia oireita. Lisäksi testin merkittävä hyöty on siinä, että koiralle voidaan tarjota mahdollisimman allergiavapaa ympäristö, joka on hyvin merkittävää koiran elämänilon kannalta. Koiran ruuat, ravintolisät ja ympäristö voidaan optimoida koiran yksilöllisyys huomioiden. Testin tuottamaa informaatiota voidaan soveltaa tulevaisuudessa kaikessa koiraan liittyvissä asioissa mm. koiralle sopivien ruoka-aineiden valinnassa, ulkoilun suunnittelussa, ravintolisän hankinnassa.

Testitulokset

Tulokset lähetetään sinulle 2 viikon kuluessa siitä kun olemme vastaanottaneet näytteet laboratorioon. Saat tulokset tarvittaessa myös paperiversiona. Tulokset sisältävät tiedot kaikista testatuista allergeeneista, sekä lisätietoja niistä allergeeneista jolle koira on herkistynyt.

Näytteenotto koiran allergiatestaukseen

Koiran allergiatestissä näytteenotto tapahtuu testipakkauksen avulla ja se voidaan suorittaa kotona. Kun olet tehnyt tilauksen, niin postitamme testipakkauksen sinulle 2-3 vuorokauden kuluessa. Seuraat vain testipakkauksen mukana tulleita ohjeita ja lähetät näytteen meille tutkittavaksi.

Tämä testi on tarkoitettu tietopaketiksi koirasi herkkyyksistä, jotta voit oppia tuntemaan mikä sopii koirallesi ja mikä ei sovi. Oireet koiralla voivat johtua monista muistakin tekijöistä ja ne vaativat eläinlääkärin suorittamaa diagnostiikkaa ja hoitoa. Testituloksista ja koiran tilasta on hyvä keskutella eläinlääkärin kanssa, mikäli koirallasi on oireita jotka vaativat huomiota tai toimenpiteitä.

Huom. Tarjoamme allergiatestausta myös yhdessä koiran DNA-ikätestin kanssa. Näin voit saada allergiatestin edullisemmin, sekä saat lisätietoa koirasi biologisesta iästä, jolla on myös merkitystä koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä ruokavalioon. Katso lisää koiran ikä DNA-testistä klikkaamalla tästä.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Mitkä ovat tyypillisiä allergeeneja koirilla?

 

  • Homeet
  • Erikoisravintolisissä käytety ainesosat
  • Pölyt ja pölypunkit
  • Lääkeaineet ja niiden kaltaiset ravintoaineet
  • Hyönteisten torjunta shampoot
  • Kumit ja muovit

Mitkä ovat yleisimpiä koiran allergisia oireita?

 

  • Kutiava, punoittava, rikkoitunut iho
  • Lisääntyvä raapiminen
  • Kutiavat ja vuotavat silmät
  • Kutiavat ja punoittavat korvat
  • Nuha
  • Ripuli
  • Kuorsaaminen
  • Jatkuva nuoleminen

Onko eri rotuisilla koirilla erilaisia allergioita?

Kyllä, eri roduilla voi olla taipumusta reagoida juuri tietylle allergeenille.

Seuraavana joitain rotuja, joiden tunnetaan herkistyvän tietyille ruoka- ja pölyallergioille: Maltan terrieri, Kiinanpalatsikoira, Saksanpaimenkoira, Bullterrieri, Bichon Frise, Cockerspanieli, Griffon bruxellois, Amerikankarvaton terrieri, Ceskyterrieri, Shih Tzu, Lhasa Apso, Amerikanpitbullterrieri, Karkeakarvainen kettuterrieri, Kiinanharjakoira, Villakoira, Irlanninsetteri, Englanninbulldoggi, Mopsi.

Oletko tietoinen siitä mitä rotuja koirassasi on? Katso myös meidän Koiran DNA-rotutestiä jolla asiaa voidaan selvittää.

Miten allergioita hoidetaan?

Allergiaa voidaan hoitaa välttämällä ainetta joka aiheuttaa allergiset oireet. Lisäksi voidaan käyttää erilaisia allergian hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä ja hoitoaineita. Näitä käyttämällä usein vain helpotetaan hetkellisesti oireen voimakkuutta, vaikuttamatta allergian varsinaiseen aiheuttajaan. Toisaalta allergiat ovat elinikäisiä, eikä allergisoitumista voida hoitokeinoilla lopullisesti parantaa, jolloin allergiaa aiheuttavan tekijän eliminoiminen voi jäädä ainoaksi hoitokeinoksi. Joissain tilanteissa siedätyshoito voi tulla kysymykseen, joka vaatii pitkäjänteistä ammattimaisten toteutusta.

Koirien rotutestit
Koiran iän määritys
Artikkeli: Koiran allergian selvittely?